2017-02-24

OrganoWood ja Rakentajan Sarokas Oy solmivat maahantuontisopimuksen

OrganoWood AB valmistaa ympäristöluokiteltuja, kestäviä modifioituja puutuotteita ja puunsuoja-aineita. Myynnin edistämiseksi ja tuotteiden saatavuuden parantamiseksi yhtiö solmi maahantuonnin raamisopimuksen Rakentajan Sarokas Oy:n kanssa, joka on yksi suurimmista yksityisistä puutavaraliikkeistä Suomessa.

OrganoWood® on kasvanut tasaisesti Suomessa ja vuosi 2016 oli ennätysvuosi. Solmittu sopimus tähtää kasvun jatkumiseen edelleen ja palvelutason parantamiseen. Sarokas Oy on OrganoWoodin suurin asiakas Suomessa ja heillä on koko Suomen kattava jakeluverkosto. Solmitun sopimuksen ja Sarokkaan varaston myötä OrganoWood® vahvistaa läsnäoloaan markkinoilla ja lyhentää toimitusaikoja loppuasiakkaalle.

OrganoWood®-modifioituja puutuotteita on valmistettu ja markkinoitu Ruotsissa jo vuodesta 2012. Suomessa tuotteita on ollut saatavilla vuodesta 2014. Modifioiduilla puutuotteilla, kuten terassituotteilla ja paneeleilla, on tehokas laho- ja palosuoja, sekä ainutlaatuinen vettähylkivä ominaisuus. OrganoWood®-modifioitu puutavara voitti vuonna 2014 järjestetyn Nordbygg tapahtuman kultamitalin ”vuoden kuumimmasta rakennusmateriaalista” ja puunsuojajärjestelmä sai ensimmäisenä tuotteena Ruotsin luonnonsuojeluliiton ympäristömerkinnän ”Bra miljöval” - hyvä ympäristövalinta.

-           ”Tästä tulee mielenkiintoinen taival Suomessa yhdessä Sarokkaan kanssa. On hienoa saada näin omistautunut maahantuoja markkinoimaan ja myymään OrganoWoodin tuotteita ” sanoo Jens Hamlin OrganoWoodin toimitusjohtaja.

OrganoWood® on ympäristöluokiteltu vaihtoehto perinteiselle vihreälle painekyllästetylle terassilaudalle. Ruotsalaiset ympäristöluokituksia jakavat järjestöt Svenska Byggvarubedömningen ja SundaHus suosittavat OrganoWood®-tuotteita. Suurin kasvava tuoteryhmä tällä hetkellä on ulkoverhouspaneelit. Myrkyttömät, helppohoitoiset ja valmiiksi käsitellyt paneelit, jotka luonnollisesti harmaantuvina sulautuvat hyvin luontoon, ovat erityisen suosittuja tällä hetkellä.